Partiojohtajavaelluksesta
Kesä alkaa olemaan hiljalleen takana päin niin kuin myös muuttorumba Sotkamosta uuteen ja tuntemattomaan kaupunkiin Joensuuhun. Muutaman viikon jälkeen fyysisestä muutosta uusi koulu- ja elämänrytmi on alkanut pienen koti-ikävän ohella asettumaan omille raiteilleen niin että Teehetkillekin on aikaa.
Viimeisimmästä kirjoituksesta on aikaa töiden ja muuton ja muiden touhuilujen vuoksi, mutta lupausteni mukaisesti julkaisen nyt jutun kauan odottamastani Lapin vaelluksesta, jonka kirjoitin pyynnöstä Kajaanin Seurakunnan elokuussa ilmestyneeseen lehteen.
Kuvia katsellessa ja tekstiä lukiessani en malta odottaa jo seuraava vaellusta :)
- - -
Johtajavaellus Saariselällä 6.-14.6.2020
Partiossa lippukunnilla on yleensä tapana puolin tai toisin kiittää viimeisimmän kauden aikana lippukunnan hyväksi aktiivisesti toimineita partiolaisia, muun muassa ryhmänjohtajia ja lippukunnan hallituksen jäseniä esimerkiksi yhteisellä illallisella tai retkellä jonnekin.
Tänä vuonna, kevätkauden saatteeksi, halukkaat ryhmänjohtajat ja muut johtajat pääsivät nauttimaan viikon mittaisesta vaelluksesta Saariselän maisemissa Lapissa 6.–14.6. Vaelluksen mahdollisti Kajaanin seurakunnan puolesta Pasi "Nisse" Nieminen, joka toimii Kajaanin Korvenpoikien ja Kajaanin seurakunnan välillä, sillä seurakunta tukee paljon lippukuntaa eri asioissa kuten tämän vaelluksen mahdollistamisessa.
125 kilometrin vaellusmatka
Vaellusreissumme alkoi kahdeksan tunnin mittaisella automatkalla Kajaanista kohti Tievatupaa Saariselällä, jossa yhdeksän henkinen vaellusryhmämme yöpyi koko viikon. Alkuperäinen suunnitelma oli yöpyä maastossa, mutta alueen vesi- ja lumitilanne oli paikallisten mukaan epäsuotuisa telttailuun, joten pidimme suositukset mukaan huomioiden eripituisia päivävaelluksia.
Yhdeksänpäiväisestä matkastamme matkustimme kaksi päivää, tutustuimme Inariin ja muihin lähialueisiin yhtenä päivänä ja vaelsimme kuusi päivää. Viikon aikana kävelymatkaa kertyi yhteensä jopa 125 kilometriä. Pisimmän päivävaelluksemme pituus oli yli 22 kilometriä.
Kertynyt kilometrimäärämme muodostui Kiilopään valloittamisen lisäksi seuraavista reiteistä: Tievatupa–Ruijanpolku–Rönkölampi–Tievatupa, Kiilopää–Rautulampi–Kiilopää, Pyhä-Nattasen kierros, Iisakkipään luontopolku, Kiilopää–Rumakuru–Luulampi– Kiilopää, Kaunispää–Moitakuru–Luttotupa–Palo-Oja–Kaunispää. Vaelluksella sää suosi meitä lukuun ottamatta muutamia päiviä, jolloin satoi vettä. Vaikka sää olikin pääsääntöisesti todella hyvä ollessamme Lapissa, kaikki reittimme yhtä lukuun ottamatta poikkesivat osittain alkuperäisestä, sillä vettä ja lunta oli yksinkertaisesti niin paljon, että jos emme olisi muuttaneet suunnitelmiamme, olisimme todennäköisesti olleet vasta seuraavana aamuna takaisin tuvalla.
Vesitilanne loi haasteita
Runsaan vesitilanteen vuoksi jouduimmekin kaikkien yllätykseksi ylittämään kolme voimakkaasti virtaavaa ja leveää tunturipuroa Kiilopää–Rautulampi–Kiilopää -veallusreitillä. Vaikka virtaus oli voimakas ja tunturipuron pohja kivinen, onneksemme kukaan ei onneksi kaatunut puroon sitä ylittäessämme.
Monista muutoksista huolimatta vaellusreissumme oli kaikin puolin ikimuistoinen. Rakot ja muut jalkavaivat - märistä kengistä puhumattakaan - saivat jäädä toiseksi, kun tiesi millaiset maisemat odottivat reitillä. Pyhä-Nattasen kierros ja reitti Kiilopää–Rautulampi–Kiilopää jättivät kaikista reiteistä elämänpituisia tunnemuistoja mieleen.
Pyhä-Nattasen kierroksesta muistokkaan teki kahden kilometrin nousu, josta puolet oli kivillä kiipeilyä, ja huipulle pääseminen. Hetkeä aikaisemmin olimme olleet vielä metsässä, kunnes sitten saavuimme niin korkealle, että saatoimme nähdä siniharmaan sävyihin verhoutuneen taivaan ja naapuritunturit. Huipulla pääsi vielä nousemaan suurelle kivimuodostelmalle, toorille, joka avasi maisemat joka suuntaan ja joka kruunasi rankan nousun. Horisontissa häämötti niin jäiden peittämiä vesistöjä kuin lumen peittämiä tuntureita ja pilvet olivat niin lähellä, että tuntui kuin niitä voisi koskettaa. Lisäksi Pyhä-Nattasen huipulla pääsi nauttimaan tuulensuojasta palovartijan tuvassa ja palaamaan ajassa taaksepäin saamelaisten kauan sitten rakennettujen suurien kivikasojen ihailemisen ohella.
Uusia kokemuksia
Kiilopää–Rautulampi–Kiilopää-vaellusreitistä jäivät näin ensikertalaisen mieleen tunturipurojen ylitys ja reitillä olevan lumen määrä. Emme osanneet odottaa, että sitä olisi niin paljon. Yllätys oli sekin, että monessa kohdassa hanget kestivät vielä, mutta oli paljon myös niitäkin kohtia, joissa se ei kestänyt ja kengät upposivat lumen alla oleviin pieniin tunturipuroihin. Tällä reitillä maisemat painuivat myös vahvasti mieleen.
Vaellusmatka antoi niin uusia kokemuksia kuin tuttavuuksia. Matkaryhmään oli mahtavaa tutustua paremmin, vaikka kuinka voisi aina luulla tietävänsä kuka joku toinen henkilö on lippukunnassa tai muualla, yli viikon olo yhdessä voi tuoda paljon enemmän uusia asioita toisesta kuin se koko vuosi tai useampi, minkä on toisen muuten tiennyt tai tuntenut. ¨
Lämmin kiitos vielä Pasi Niemiselle vaelluksen toteuttamisesta ja pestijohtajalle Salla "Sintti" Heikkiselle johtajavaelluskasteen vetämisestä vaelluksella. Kiitos myös kaikille muillekin vaelluksessa mukana olleille. Ilman teitä, kuten myös Nisseä ja Sallaa, vaelluksesta ei olisi tullut ikinä sellaista millainen se oli!
Jessica Komulainen 18 v.
Kajaanin Korvenpojat, tuleva Jokisuun Kippari
- - -
Alkuperäinen juttu löytyy linkin takaa Kajaanin Seurakunnan lehdestä 6/2020 sivulta 14.
Kuulemisiin ensi kerralla muuttojuttujen parissa!☺